Haetaan Toiminnanjohtajaa!

Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä eläkkeelle, etsimme kehitysmyönteistä ja verkostoituvaa TOIMINNANJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen. Toivomme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä aikaisempia näyttöjä tavoitteellisesta johtamisesta ja organisaation / palvelujen kehittämisestä. Tarjoamme sinulle työpaikan huippuporukassa! Toimintaamme ohjaavat arvot ovat läsnä jokapäiväisessä työssämme. Yhteisöllisyys, asiakaslähtöisyys, osallisuuden edistäminen sekä asiakkaiden oikeudenmukainen kohtelu ovat perusarvojamme. Sopimuskodin henkilökunta on aidosti sitoutunutta ja työtä tehdään […]

Kevät on uusi alku

Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja suuntaamme kohti kevättä ja kesää hyvällä, luottavaisella mielellä. Matka viime keväästä tähän hetkeen on ollut täynnä monenlaisia vaiheita ohjeistuksineen ja rajoituksineen. Työ- ja toimintatapoja on muokattu kulloinkin voimassa olevien ohjeiden ja suositusten mukaan, asiakasturvallisuus edellä. Vuoden aikana olemme tottuneet mm. hengityssuojaimiin, käsien ja pintojen entistä tiheämpään pesuun ja desinfiointiin, […]

Tommi-opiskelijan mietteitä

Opiskelen lähihoitajaksi mielenterveys ja päihde osaamisalalla ja suoritan toista työharjoittelujaksoa työkeskus Sapluunassa.  Sapluuna on loistava ympäristö opiskelijalle oppia ohjaustyötä, kehittää vuorovaikutustaitoja sekä hyödyntää omia vahvuuksia ja osaamistaan yhdessä työryhmän jäsenenä. Harjoittelu Sopimuskodissa näytti minulle, millaista työnteko on työryhmässä, jossa kaikki oikeasti pitävät työstään, tukevat toisiaan ja tulevat hyvin kaikkien kanssa toimeen.  Nautitaan yhdessä keväästä, aurinko lämmittää […]