Ajankohtaista

Juhannusjuhlat

Kuva: Jaana Kupiainen

Tilasimme Sopimuskodin juhannusjuhlille aurinkoisen sään ja sen me myös saimme!
 
Kevään ajan olemme neuloneet ja virkanneet erikokoisia lappuja ja silmukkaketjuja, myös yhteistyökumppanimme Kiipulasta osallistuivat projektiimme! Langan työstäminen olikin alkujärkytyksen jälkeen innostavaa ja koukuttavaa puuhaa, kirjaimellisesti! Tarkoitus oli viritellä taideteos juhannusjuhliin. Suunnitelmiin tuli pieni muutos lintupöntön asukin ollessa kotosalla kaikkine munineen, joten Tiinan johdolla kiinnitimme graffitin viereiseen puuhun, jossa se nyt ilahduttaa ohikulkijoita.  

Kuvat: Jaana Kupiainen ja Tiina Jansson

Juhlien alkuun kohotimme tervetuliaismaljat, keittiön väki oli keitellyt meille mainion kesäisen mustikkajuoman.  Aamupäivällä oli mahdollisuus poiketa Sapluunan kauneussalonkiin, jossa Sapluunan ohjaajat Jaana ja Katja loivat upeita kampauksia ja tekivät kynsihuoltoa. Toiminnanjohtajamme Hannakin ehti istuutua kampaajan tuoliin ja sai kesäisen kukan hiuksiinsa.  
Hanna oli myös ideoinut kuvataidetyön, johon kaikilla oli mahdollisuus osallistua ja jättää oma kädenjälkensä.  
 

Kuvat: Jaana Kupiainen ja Tiina Jansson

Ohjaaja Timo tapansa mukaan laulatti väkeä ja saimme kuulla ja laulaa monia ikivihreitä sävelmiä.  
Katjan järjestämään juhannusvisaan oli kaikkien mahdollista osallistua pitkin päivää ja parhaalle tietäjälle on luvassa pieni palkinto vielä ennen kesälomia.  
 
Grilli laitettiin tulille hyvissä ajoin ja grillimestarina toimi ohjaaja Liisa. Tarjolla oli grillimakkaran lisäksi erilaisia salaatteja ja tuoretta patonkia talon omalla levitteellä. Talon antimet tekivät hyvin kauppansa ja kaikki saivat vatsansa täyteen.  Jälkkäriksi saimme jo kuuluisaksi muodostunutta Timon mansikkakakkua, joka ei pettänyt tälläkään kertaa.

Kuvat: Jaana Kupiainen ja Tiina Jansson

Iltapäivän puolella suoritettiin arvonta asiakaskyselyyn vastanneiden kesken ja moni sai itselleen hyvän mielen ja kotiin viemisiä palkintojen muodossa.  
 
Vielä ensi viikolla Sopimuskodilla on toimintaa päivisin, mutta sitten siirrymme kaikki kesälaitumille. Heinäkuun ajan toimintakeskus lomailee toivottavasti helteisessä säässä.  
 
Iloa ja valoa, lämpöä ja hyviä juttuja kaikkien kesään! 

Sopimuskodin väki

Kuvat: Tiina Jansson

 
 
 
 
 

Oi ihana toukokuu!

Kuva: Mikko Ovaska

Vaikka kevään tulo on tuntunut tänä vuonna hitaalta, aurinko ja vihreys ovat vihdoin täällä! 10.5. vietimme koko talon voimin Unelmien liikuntapäivää. Asiakkaille suunniteltiin suunnistusrastikierto Klondyke-talon lähimaastossa. Matkaa reitille muodostui reilut 1,5 kilometriä. Rasteja oli yhteensä kuusi ja lisäksi bonus tehtävä. Rastien tehtävät vaihtelivat tietokilpailukysymysten, sekä toiminnallisten tehtävien välillä. Bonus tehtävänä oli tunnistaa kevään merkkejä, joita löytyikin hienosti, muun muassa lehtien silmut, lumien sulaminen sekä tietysti jääkiekon MM-kisat sekä Euroviisut. Osa asiakkaista jäi Sopimuskodille haravoimaan oksia sekä pelaamaan mölkkyä. Rastien ja pihatoimien jälkeen siirryimme yhdessä Sopuskaan iltapäiväkahveille.

Toukokuussa Sopimuskodin kulttuurivuodessa on vahvasti mukana Euroviisut, tämä näkyi viisutietokilpailuna koko talolle, sekä Euroviisu levyraatina Villassa. Villassa kuunneltiin ahkerasti Euroviisujen kappaleita, sekä ruodittiin ne asiantuntevan raadin kesken. 11.5. Sopimuskodilla pidettiin yhteinen Euroviisutietokilpailu.

Kuva: Mikko Ovaska

17.5. retkeiltiin Sinebrychoffin taidemuseoon Kokemusryhmän voimin. Mukana oli myös opiskelija sekä opettaja Kiipulasta. Matka alkoi Sopimuskodilta puolen päivän aikaan, matkasimme junalla Helsinkiin, mistä jatkoimme matkaa ratikalla museolle. Sinebrychoffin museolla ihmeteltiin suvun kotimuseon vanhoja huonekaluja sekä maalauksia ja veistoksia. Seuraavaksi siirryimme kohti alakertaa tutustamaan kasvipainotteiseen Linne- näyttelyyn. Retkelle osallistui yhteensä 7 asiakasta eri yksiköistä, museonkäynnin jälkeen haimme jäätelöt koko ryhmälle. Vaikka sää ei nyt aivan suosinutkaan, niin kyllä jäätelö maistui kaikille ja retki päättyi hyvään makuun suussa.

Kirjoitti: opiskelija Mikko

SOLA!

Sopimuskodin ja Laurea Tikkurilan ammattikorkeakoulun kanssa vuonna 2015 perustettu SOLA-yhteistyön puitteissa on tehty kaikkea kivaa kevään aikana. Opiskelijat pitivät Sopimuskodilla erilaisia opintoihinsa liittyviä ryhmiä. Ohjatut ryhmät toteutuivat 20.4. kehonhuollolla sekä mindfullnes ryhmällä, 21.4. menimme sisäpelikentälle harrastamaan kevyttä liikuntaa, mihin sisältyi muun muassa ilmapallojumppaa. 25.4. keskustelimme ja harjoittelimme itseilmaisua erilaisten kuvakorttien avulla ohjatuissa ryhmissä, 2.5. olimme taas liikuntasalilla kehonhuollon sekä kävelysählyn merkeissä. Eli neljä mahtavaa, koko talolle avointa ryhmää toteutuivat yhteistyössä Laurean opiskelijoiden kanssa kevään aikana.

Kuten tuli luvattua, niin 27.4. järjestetään Sopimuskodin vappujuhla Koivikon kentällä. Söimme aamupalan Sopimuskodilla, josta siirryimme kentälle. Laurean opiskelijat olivat suunnitelleet meille mukavan ja toiminnan täyteisen ulkoilupäivän. Ohjelmaan kuului hernepussin heittoa, tietovisaa, pallopelejä, ohjattua venyttelyä ja kävelylenkki, luontotaidetta sekä perinteinen mölkky. Ulkoilun jälkeen siirryimme Satakieleen kenttälounaalle, jossa grilli oli jo kuumana ja lisukkeita löytyi vino pino. Iltapäiväkahveja ei tietenkään unohtamatta. Lisäksi Satakielen sauna lämpesi iltapäivästä alkaen.

Kuva: Pixabay

Vahva yhteistyö jatkui kevään aikana Laurean kanssa myös henkilökunnan koulutuksen osalta. Saimme olla osana opiskelijan opinnäytetyötä, mikä käsitteli toipumisorientaatiota. Valmistuva opiskelija piti Sopimuskodin henkilökunnalle kevään aikana neljä toipumisorientaatiotyöpajaa, joiden annista voimme ammentaa syvyyttä omaan työskentelyymme. Toipumisorientaatio on Sopimuskodin toiminnan viitekehys, ja käsittelemme aihetta säännöllisesti sekä työntekijöiden että asiakkaiden kanssa.

Kirjoitti: Opiskelija Mikko

Kulttuurikevät

Kuva: Tiina Jansson

Sopimuskodilla kevät on pyörähtänyt käyntiin kulttuurivuoden tiimoilta, olemme tutustuneet muun muassa Minna Canthiin sekä Mikael Agricolaan. Agricolan päivää edeltävänä perjantaina, Sopuska yllätti koko talon suussa sulavalla Agricolan leivoksella. Tsempissä on esillä erilaisia suomalaisen kulttuurin vahvoja piirteitä asiakkaiden ja opiskelijoiden tekeminä kollaaseina. Sopimuskodilla seurataan erilaisia suomalaisen kulttuurin teemoja läpi vuoden 2022.

Työkeskus Sapluuna sai maaliskuusta uuden toiminnanohjaajan ja Villassa aloitti uusi (vanha) sosionomiopiskelija, jonka harjoittelu kestää toukokuun lopulle asti. Kevät on lähtenyt työntäyteisesti käyntiin kaikissa yksiköissä ja keväällä onkin paljon mitä odottaa, sillä Pääsiäinen ja Vappu ovat jo ovella. Lisääntyvä valo ja hiljalleen sulavat lumet kääntävät kaikkien sopimuskotilaisten ajatukset kohti kesää.

Kuva: Mikko Ovaska

Maaliskuu polkaistiin liikkeelle koko talon ulkoilupäivällä tutulla Koivikon kentällä, jossa vietimme aurinkoisen iltapäivän. Ohjelmassa oli kävelyä, kiertorasteja, talvimölkkyä sekä hernepussin heittoa. Nautimme lisäksi kenttälounaalla hernekeittoa sekä kahvien kanssa laskiaispullia. Mahtava yhteinen ulkoiluiltapäivä. Maaliskuun lopulla järjestettiin myös iltapäiväretki Tekniikan museolle Viikkiin, pitkään odotetulle retkelle osallistui mukavasti väkeä ja tapahtuma sai paljon kiitosta.
Sopimuskodilla järjestetään keväällä, ”yleisön toiveesta” Mitä digiä ryhmän? jatko-osa. Ryhmä on avoin kaikille sopparin asiakkaille. Digiryhmässä käsitellään erilaisia ajankohtaisia digiasioita yleisellä tasolla vaihtuvan teemaan mukaisesti. Digiryhmässä voi keskustella erilaisista mieltä askarruttavista asioista, sekä saada kevyttä konsultaatiota esimerkiksi oman älylaitteen käyttöön.

Kuva: Tiina Jansson

Villassa järjestetään keväällä luovan tarinankerronnan ryhmä, jossa harjoittelemme dialogisuutta sekä kuuntelemisen ja läsnäolon taitoja. Ryhmän tuotoksena muodostuu luova tarina, joka pääsee Tsempin seinälle kulttuurikollaasien viereen. Villalaiset tekivät iltapäiväretken radan toiselle puolelle, vanhaan Elzuun. Elzussa pelattiin biljardia, pingistä, muistipelejä ja taisi joku kokeilla tietokoneella pelaamistakin. Lopuksi nautittiin iltapäiväkahvit Elzun sohvilla ennen kotiin lähtöä.

Keväällä koittaessa olemme askarrelleet yhdessä ja erikseen erilaisia Pääsiäisteemaan liittyviä askarteluja, lisäksi pääsiäinen on vahvasti esillä Sopuskan ruokalistalla, lampaan paistin, kanankoipien sekä kasvisnyyttien sekä pashan ja mämmin muodossa. Keväälle on myös suunnitteilla Laurean amk:n opiskelijoiden järjestämiä ryhmiä, sekä Vappujuhlan ohjelma.

Kirjoittanut: Villan opiskelija Mikko

Toiminnanjohtaja esittäytyy!

kuva: Tiina Jansson

Haluan esittäytyä teille kaikille. Nimeni on Hanna Laakso ja aloitin Sopimuskodin uutena toiminnanjohtajana 10.1.2022. Sirkka Väistö teki ennen minua pitkän uran Sopimuskodin toiminnanjohtajana ja tiedän nyt astuvani suuriin saappaisiin. Parhaani aion kuitenkin tehdä ja kantaa oman korteni kekoon siinä, että Sopimuskoti toimii ja menestyy jatkossakin. Olen todella innostunut tästä uudesta tehtävästäni ja pidän siitä, että minulla on mahdollisuus kehittää ja kehittyä työssäni. Toisaalta rakastan erilaisia perinteitä. On upeaa, että paikalla on niinkin pitkä historia ja tausta kuin Sopimuskodilla on. Juurista ja pitkistä työurista löytyy sellaista viisautta, jota ei rahallakaan saa ostettua.

Olen tehnyt lähes koko tähänastisen urani mielenterveyskuntoutuksen parissa, erilaisissa tehtävissä. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat aina olleet erilaiset toiminnalliset menetelmät ja kuntouttava toiminta. Parasta työssäni on aina ollut asiakkaiden ja henkilöstön kanssa tehtävä yhteistyö. Minuun Sopimuskoti teki suuren vaikutuksen juuri näissä asioissa. Tällä aistii heti sisään astuessaan ystävällisen ja rauhallisen tunnelman. Henkilökunta ja asiakkaat tulevat heti jututtamaan uutta tulijaa ja ovat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita sinusta. Toinen mikä heti pistää täällä silmään näin uutena ihmisenä on se tekemisen meininki mikä työ- ja päivätoiminnasta välittyy. Kukaan ei ole toimettomana ja kaikki osallistuvat yhdessä toimintaan. Täällä toiminnasta välittyy heti välittäminen ja toisaalta rautainen osaaminen ja ammattilaisuus.

Sopimuskodilla on aina ollut hyvä maine laadukkaana toimijana ja myös tämä on minulle tärkeää. Haluan että myös jatkossa Sopimuskoti tunnetaan nimenomaan laadusta. Haluan ehdottomasti olla ylläpitämässä tätä toimintaa ja kehittämässä sitä entistäkin paremmaksi.

Yhteistyöterveisin

Hanna

Tapahtumia Sopimuskodilla