Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja suuntaamme kohti kevättä ja kesää hyvällä, luottavaisella mielellä.

Kuva Tiina Jansson
Kuva Tiina Jansson

Matka viime keväästä tähän hetkeen on ollut täynnä monenlaisia vaiheita ohjeistuksineen ja rajoituksineen. Työ- ja toimintatapoja on muokattu kulloinkin voimassa olevien ohjeiden ja suositusten mukaan, asiakasturvallisuus edellä. Vuoden aikana olemme tottuneet mm. hengityssuojaimiin, käsien ja pintojen entistä tiheämpään pesuun ja desinfiointiin, turvavälien pitämiseen ja pienemmissä ryhmissä työskentelyyn. Kaikkeen tottuu ja yhdessä toimien olemme onnistuneet varotoimenpiteillä pitämään toiminnan käynnissä ja sairastumisilta on vältytty.

Kiitos asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme myös töitä on Sapluunassa riittänyt. On harjoiteltu myös uusia töitä, kannustettu uuden oppimiseen ja koettu onnistumisista iloa.

Puuverstaalla on mm. kunnostettu lukuisia huonekaluja ja pihakalusteita, työsalissa on pakattu, koottu ja tarroitettu eri yhteistyökumppaneiden tuotteita. Olemme hoitaneet tehotiimillämme myös joitakin varastojen muuttoja ja siivouksia Klondyke-talossa.

Maaliskuun alusta alkaen Sapluunassa on ollut myös työssä oppimassa lähihoitajaopiskelija Tommi joka on osallistunut aktiivisesti kaikkeen toimintaan ja ohjannut arjen työtoiminnan lisäksi mm. liikunnallisia ryhmiä sekä puhunut terveellisten elämäntapojen puolesta.

Kuva Jaana Kupiainen

Keväälle toivomme paljon aurinkoisia päiviä jotta kaikkien ”akut” saavat latautua, voimme ulkoilla taas enemmin yhdessä ja saamme pikkuhiljaa raottaa ikkunoitakin raikkaalle kevään tuoksulle.

Kevät on uusi alku.

Iloa ja valoa kaikkien kevääseen!

Toivottaa Sapluunan väki