Meitä kaikkia alkaa jo vähitellen kyllästyttää ja väsyttää korona-aika, joka tuntuu ikuisesti jatkuvan.  Se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Koronasta en tietenkään haluaisi puhua, enkä ajatellakaan sitä. Meidän on se kuitenkin huomioitava muuttuneessa maailmassamme.  Emme voi elää pelkästään koronan kautta ja sen ehdoilla, mutta  se on kuitenkin huomioitava kaikkialla, myös meidän toiminnassamme.

Pakkaspäivä Klondyketalolla / Tiina Jansson

Moni asia Sopimuskodissakin on nyt toisin, mutta paljon hyvää on jäljellä. Käännetäänpä asia niin päin, miten onnekkaita olemme!  Meillä on toisemme, vireä yhteisö, josta voimme olla iloisia ja ylpeitä ja josta voimme nauttia. Me saamme tulla tänne toimintaan, niin asiakkaat kuin henkilökunta ja olla yhdessä! Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä aina, mutta erityisen tärkeitä erikoisina, hämmentävinä aikoina. Ei tarvitse olla koko aikaa yksin.

Jospa yritämme miettiä enemmän iloa ja onnea tuovia asioita, muistoja, toiveita, unelmia. Ei huudeta vanhan perään ja valitella tätä surkeutta ja huonoja aikoja, vaan ajatellaan jo valoisammin. Puhutaan huolet taivaan tuuliin. Tehdään sitä, mitä voidaan ja jaksetaan. Kaikkea ei ole kielletty. Nyt on luovuus ja kekseliäisyys valttia. Haastan siis kaikki sopimuskotilaiset mukaan miettimään ja ideoimaan toimintaa. Kaikki uudet ideat ovat tervetulleita ja niistä voi löytyä kultajyviä, joista kasvaa mahtavia asioita. Meillä on asiakasraati, joka pohtii monelta kantilta toimintaa, mutta se ei riitä. Koko yhteisön ääni pitää saada näkymään ja kuulumaan. Sinne pitää tulla mietteitä kaikilta, jotka haluavat tuoda kortensa kekoon ja sieltä pitää tiedon virrata takaisin toimintaan koko yhteisön käyttöön. Laitetaan siis hyvä kiertämään.

Carpe Diem!

Jaksetaan vielä vähän, kevät tulee. Jaksetaan tämä hetki ja huominenkin ja mennään eteenpäin. Päivä pitenee, aurinko paistaa ja on ihana talvi, josta nyt juuri voi nauttia. Tulossa on ystävänpäivä ja laskiainen, joiden tiimoilta on luvassa mukavaa toimintaa. On mahtavaa, että ulkoilupäiväkin kuulostaa ylelliseltä näin poikkeusaikoina!

Tänään niin kuin muinakin päivinä, kannattaa muistaa seuraavat lauseet, joissa on toipumisorientaation teoriaa sanoiksi kiteytettynä.

Iloitse tästä päivästä, sillä se on elämä itse,
aitona ja sykkivänä. Sen kaari on lyhyt,
mutta siinä on kaikki mikä on totta ja oikeaa
ihmisen elämässä.
Eilinen on vain unta ja huominen kangastusta.
Käytä hyvin tämä päivä, niin jokainen eilispäivä
on onnellinen unelma ja jokainen huomen
ihana toivo.

Iloitse tästä päivästä ja
tervehdi sen nousevaa aurinkoa.

-Kalidaso-

Kirjoittanut
Sirkka Väistö
Toiminnanjohtaja